Suontaan seurue aloitti hirvijahdin la 13.10. Keli oli koko viikonlopun ajan poikkeuksellisen lämmin ja syysruska oli parhaimmillaan.
Jahti aloitettiin lauantaina Silon puskista. Hirviä löytyi runsaasti ja koirat toimivat mainiosti. Kun passimiehillä oli sihti kohdillaan, haavakoita ei tarvinnut etsiä. Lauantain saalis oli kolme urosta, yksi naaras ja kaksi vasaa.
Sunnuntaina jatkettiin Kaulion perukoilla. Aamupäivän jahti onnistui luonnikkaasti: yksi uros ja kaksi vasaa sai Simolta kyydin lahtivajalle. Kun lahtivajan kylmiön kinneri oli aivan turvoksissa elukoi, jahtiporukka totesi yksissä tuumin, että iltapäivän jahti jätetään väliin:) |